Murmansk Hills

Virallinen nimi Murmansk Hills "Mars"
Rekisterinumero VH21-021-0016
Rotu, sukupuoli trakehner, ori
Väri, säkäkorkeus musta, 165 cm
Painotus, taso esteratsastus, 150 cm
Syntymäaika, ikä 29.01.2021, 8-vuotias
Omistaja Haras de Merveilles VRL-15233
Kasvattaja Kastanjeholm VRL-08179
KTK-II 04/22EV-II 07/21

Luonnekuvaus

Siro ja tummanpuhuva Murmansk Hills on kaunis silmälle eikä sen luonteessakaan hirveästi pahaa sanomista ole. Marsiksi kutsuttu ori on ennenkaikkea älykäs ja järkevä hevonen, jonka kanssa on mukava työskennellä niin kotona kuin kisapaikallakin. Vaikka se osaa olla oikein fiksu ja filmaattinen, ei se kuitenkaan ole missään määrin tylsä tai mitäänsanomaton hevonen. Ennemminkin se herättää kunnioitusta ja ihailua ollessaan hieno silloinkin, kun seisoo kuraisessa tarhassa repsottava loimi niskassaan.

Mars ei pidä turhaa meteliä itsestään, mutta silti se aina huomataan minne tahansa se tanssahteleekin. Kieltämättä Marsista löytyy se energinen ja orimainen puolikin, mutta se vain on hyvin piilotettuna hyvien käytöstapojen ja kiltteyden alle. Vaikka Mars toisinaan pörhentelee tammoille tai kukkoilee toisille oreille, on se kuitenkin helposti hallittavissa maasta käsin ja kuuntelee aina viime kädessä ihmistä, etenkin jos siitä muistuttaa oria. Mars on hyvin sydämellinen ori, joka nauttii kovasti huomiosta ja rapsutuksista. Eikä se pahaksi pistä muutamaa taskusta sujautettua herkkupalaakaan. Ahmattina tunnettu Mars syö kaiken mitä eteensä saa ja se onkin tuhonnut varsavuosinaan useamman tarhakaverin loimen eikä tarhan tolpatkaan ole säästyneet Marsin hampailta. Ori tarvitsee virikkeitä voidakseen hyvin eikä useammat vapaapäivät peräjälkeen tee sille hyvää, vaan ori kerää itseensä helposti energiaa.

Marsilla on isot liikkeet ja sen on joskus vaikea hallita pitkiä jalkojaan. Tämän vuoksi Marsin ratsastamisen kulmakivi on saada ori hyvään tasapainoon ja rytmiin. Jos se on kovin energisellä tuulella, voi homma mennä sohlaamiseksi, jolloin orin tempoa on vaikea hallita. Vaikka Mars on kiltti, ei se kuitenkaan ratsuna ole helppo saada toimimaan oikein. Ori vaatii selkäänsä taitoa, jotta sen saa rentoutumaan ja antamaan parastaan. Kokoaminen on Marsille huomattavasti vaikeampaa kuin lisääminen, joten ahtaat linjat ovat aina olleet Marsille kompastuskivi. Orin kanssa tuleekin ahkerasti treenata sileällä, jolloin ori vahvistuu lihaksistoltaan oikein ja kykenee kantamaan itsensä paremmin esteradallakin. Kaikenlainen jumppailu ja höntsäily sopii Marsille vallan hyvin, sillä pelkkä totinen puurtaminen saa orin hieman kireäksi. Hyppääjänä Mars on rohkea hevonen, jonka asenne on erityisen hyvä. Mars yrittää suoriutua hankalistakin paikoista eikä se kyttäile erikoisesteitä. Se kuitenkin tarvitsee paljon ratsastajan tukea tai muuten muoto levahtaa ja hyppykapasiteetti laskee.

© Sylvi

Sukutaulu

LB Samoynikov
trak, ruunikko, 167 cm
KTK-III
Baryshnikov
trak, ruunikko, 168 cm
KTK-II
Nikolovich evm
Brassiana evm
Schneewittchen
trak, ruunikonkimo, 165 cm
KTK-III
Tancredon evm
Schneesonje evm
Mombasa Hills
trak, musta, 162 cm
Ch, KTK-II, ERJ-I, YLA3
Ciridium
xx, rautiaankimo W5, 167 cm
Corruption evm
Grey Rose evm
Marrakesh II
trak, musta, 161 cm
PSB-III, ERJ-II, YLA2
Klassiko evm
Manila evm

Jälkeläiset

Syntymäaika Virallinen nimi Rekisterinumero Rotu Sukupuoli Emä Omistaja
20.02.2024 Hypnose Ware VH25-021-0073 trak tamma Hypnousis NON VRL-11523
31.05.2024 Midnight Sun di Sierra VH24-202-0028 ewb tamma Solstice Cloud VRL-14085

Kilpailutulokset

ERJ:n porrastetuissa tasolla 7/9 (3503.06 p.)

Hyppykapasiteetti: 1168.71 p. Rohkeus: 1179.49 p. Kuuliaisuus ja luonne: 1154.86 p.

Näyttelytulokset

NJ 16.04.2021 Adina, MVA-SERT, pt. Jannica

© Haras de Merveilles
Tallin ylläpidosta vastaa Scrolls VRL-15233
Virtuaalinen Ratsastajainliitto  //  Virtuaalifoorumi Keskusta

Koristekuvat © Langestüt Celle, Bernard Blanc, Erik Charlton, FaceMePLS, Raheen Na Gun Stud, Département des Yvelines, Timo Hermann, jimmedia, footprints
VIRTUAALIHEVONEN  //  A-SIM GAME HORSE  //  HEVOSEN KUVAT © SES

Haras de Merveilles on virtuaalitalli, eikä sitä ole olemassa todellisuudessa. Mahdolliset yhtäläisyydet oikeisiin talleihin tai hevosiin ovat täysin sattumanvaraisia ja tahattomia. Tallin hevoset ovat mielikuvituksellisia.

Haras de Merveilles is a fully virtual stable and does not exist in the real world. Any resemblance to real stables or horses is purely coincidental and not intended. All the horses in the stable are entirely fictional.