Valmennuspäivä alkoi hieman tavallista jännittyneempänä, kun Brent Carlier saapui tallille pitämään estevalmennusta Bonnelle ja minulle. Olin ehtinyt jo verrytellä Bonnea kevyesti ennen hänen tuloaan, mutta heti kun valmentaja astui kentän laidalle, huomasin tamman vireen nousevan entisestään. Se pärisi ja katseli ympärilleen tavallistakin uteliaammin, aivan kuin olisi jo valmiiksi arvannut, että tänään ei menisi ihan kevyesti. Aloitimme verkassa rauhallisesti, mutta Bonne ei ollut ihan samalla tavalla kuulolla kuin kotona. Se tarkkaili kaikkea muuta: valmentajaa, toisia hevosia ja kentän reunoja. Jouduin tekemään töitä, jotta sain sen pehmenemään ja keskittymään omaan tekemiseen. Brent antoi heti tarkkoja ohjeita rytmistä ja suorista lähestymisistä, ja yritin parhaani mukaan saada Bonnelle tasaisen ja selkeän tuntuman.
Ensimmäiset esteet olivat pieniä jumppasarjoja, joissa keskityttiin kontrolliin. Bonne innostui heti ja kiihtyi hieman liikaa, ja tunsin, miten se alkoi etsiä omaa ratkaisuaan sen sijaan, että olisi kuunnellut minua. Muutaman epäonnistuneen lähestymisen jälkeen Brent pysäytti meidät ja pyysi minua hidastamaan kaikkea vielä enemmän ja ratsastamaan selkeämmin ulos asti. Kun sain otteen paremmin käsiin ja istunnan rauhoittumaan, Bonne alkoi vähitellen kuunnella. Tunsin selvästi eron: hevonen ei enää juossut esteille, vaan odotti minulta päätöstä. Se oli edelleen energinen ja vähän “liikaa kaikkea” -tyyppinen, mutta nyt se alkoi toimia meidän välisenä yhteistyönä eikä pelkkänä vauhtina.
Sarjojen jälkeen siirryimme isommille esteille ja linjoihin. Bonne syttyi niistä täysin, mutta tällä kertaa sain pidettyä sen mukana. Brent korosti erityisesti kaarteiden ratsastusta ja sitä, että en saisi päästää sitä valumaan ulos lähestymisissä. Kun aloin ratsastaa tarkemmin jokaista kulmaa, hypyt paranivat selvästi. Bonne hyppäsi lopulta ilmavasti ja varmasti, aivan kuin olisi itsekin tajunnut, että nyt ollaan oikealla tiellä. Lopuksi hyppäsimme vielä muutaman radanomaisen pätkän. Siinä vaiheessa Bonne oli jo paljon parempi: edelleen innokas ja vähän kuumeneva, mutta kuulolla. Tunsin, että jos pidin oman ratsastukseni kasassa, se kyllä teki työnsä. Loppuravissa se oli jo selvästi tyytyväinen itseensä, ja minä olin yhtä aikaa väsynyt ja helpottunut. Brent nyökkäsi kentän laidalla ja totesi, että suunta oli oikea, kunhan maltti pysyisi mukana. Ja sen tiesin itsekin: Bonnella oli kapasiteettia vaikka mihin, kunhan minä pysyin sen vauhdin edellä.
Toinen valmennus Brent Carlierin kanssa jännitti yllättävän paljon, vaikka tiesin jo, mitä odottaa. Olin ratsastanut Bonnella etukäteen kevyen verryttelyn, ja tällä kertaa se tuntui alusta asti hieman paremmin kuulolla kuin viimeksi. Se oli edelleen utelias ja katseli ympärilleen, mutta ei samalla tavalla hätäillyt. Brent pyysi minua aloittamaan hyvin perusasioista: paljon siirtymisiä ja tempon säätelyä. Ajatus oli saada Bonne oikeasti odottamaan apuja eikä vain kulkemaan omalla moottorillaan. Alkuun se oli taas vähän sitä samaa - tamma olisi mielellään mennyt kovempaa ja ennakoinut - mutta tällä kertaa sain sen nopeammin takaisin kuulolle. Pienillä puolipidätteillä ja tarkemmalla istunnalla se alkoi pehmetä ja tasoittua.
Esteille siirtyessä aloitettiin jälleen melko helpoista tehtävistä, mutta Brent teki niistä yllättävän vaativia. Ratsastimme kaarevia linjoja ja yksittäisiä esteitä, joissa piti todella keskittyä suoruuteen ja rytmiin. Bonne yritti pari kertaa lähteä viemään esteelle, mutta nyt olin siihen paremmin valmis. Sain pidettyä sen hallinnassa ja tuotua esteille tasaisemmin kuin viimeksi. Yhdessä vaiheessa tehtävä muuttui sarjaksi, jossa piti säilyttää sama rytmi läpi koko linjan. Se oli meille vaikein kohta. Bonne innostui ja kiihtyi sarjan alussa, jolloin loppu meni helposti hätäiseksi. Brent pysäytti meidät useamman kerran ja painotti, että minun piti ratsastaa joka väli loppuun asti, ei vain ensimmäiselle esteelle. Kun viimein sain oman tekemiseni tarpeeksi rauhalliseksi ja ennakoivaksi, sarja onnistui huomattavasti paremmin.
Loppua kohden hyppäsimme hieman isompia esteitä. Bonne oli selvästi innoissaan, mutta tällä kertaa se ei tuntunut karkaavan käsistä. Se pysyi linjoilla ja odotti paremmin, ja pystyin keskittymään enemmän hyppyihin kuin pelkkään hallintaan. Muutama hyppy tuntui oikeasti hyvältä - sellaiselta, missä kaikki loksahti kohdalleen. Valmennuksen lopussa Brent totesi, että edistystä oli tapahtunut selvästi. Bonne oli edelleen herkkä ja energinen, mutta nyt se alkoi jo luottaa minuun enemmän. Itse huomasin saman: en joutunut koko aikaa reagoimaan, vaan pystyin oikeasti ratsastamaan. Loppukäynneissä Bonne venytti kaulaansa rennosti eteen-alas ja tuntui tyytyväiseltä. Lopuksi laskeuduin satulasta rauhassa ja löysäsin vyötä muutaman reiän, jotta sen olisi mukavampi olla. Bonne jäi seisomaan yllättävän nätisti paikalleen, vaikka yleensä sillä olisi vielä virtaa jäänyt. Tämänpäiväinen valmennus oli selvästi askel oikeaan suuntaan.
