Fiona oli päättänyt jo alkukäynneissä, ettei tänään ollut erityisen sopiva päivä valmennukseen. Tamma viskoi päätään ja suhtautui jokaiseen pidätteeseen henkilökohtaisena loukkauksena. Valmentajan saapuessa kerroin Fionan olevan tänään hieman pahalla tuulella - mikä tosin ei varsinaisesti ollut mikään yllätys.
Aloitimme kevyessä ravissa pohkeenväistöillä kahdella lävistäjällä. Vauhtia ei ainakaan puuttunut. Fiona ravasi lennokkaasti eteenpäin, mutta väistöjen sijaan se tuntui olevan kiinnostuneempi siitä, kuinka kovaa maneesin ympäri oikein pääsisi. Yritin pitää käteni mahdollisimman pehmeinä ja istuntani rauhallisena samalla, kun pyysin tammalta hieman maltillisempaa tahtia.
Fionan mielestä hidastaminen oli tietenkin täysin kohtuuton ehdotus. Kävimme pari tiukempaa "keskustelua", joihin kuului muutama omaehtoinen kiihdytys, ennen kuin tamma suostui hyväksymään ajatuksen siitä, ettei jokaisen lävistäjän tarvinnut muuttua laukkakilpailuksi. Kun tempo viimein rauhoittui, sain väistöihin myös takaosan mukaan ja Fiona alkoi astua takajaloillaan ristiin.
Teimme samaa tehtävää myös laukassa. Fiona pysyi aluksi hyvin kuulolla, mutta pari kertaa se päätti tarttua kuolaimeen ja painella omassa tahdissaan. En jäänyt vetämään vastaan, vaan yritin pitää avuni mahdollisimman pieninä ja rauhallisina. Sain tamman nopeasti takaisin kuulolle ja jatkettua tehtävää. Muutaman toiston jälkeen laukassa väistäminen alkoi sujua jo huomattavasti paremmin.
Valmentaja muistutti erityisesti rentoudesta ja siitä, etten lähtisi kiireessä ratsastamaan Fionaakaan kasaan. Tamma yrittää helposti liikaa, vetää kaulansa virkkuukoukuksi ja keventää etuosaa aivan liikaa. Tänäänkin sain välillä muistuttaa itseäni siitä, että näyttävämpi ei automaattisesti tarkoita parempaa. Tarkoituksena oli saada Fiona pysymään tasapainossa ja liikkumaan mahdollisimman vaivattomasti, eikä vain näyttämään siltä, että se valmistautuu suorittamaan jotain huomattavasti suurempaa liikettä kuin siltä oikeasti pyydettiin.
Päästin tamman lopuksi itsenäiseen loppuverryttelyyn. Annoin ohjan hieman pidemmäksi ja annoin Fionan venyttää kaulaansa rauhassa. Tamma puhisi tyytyväisenä ja tuntui vihdoin hyväksyneen sen, että olimme oikeasti tulleet maneesiin tekemään töitä. Ihan helpolla se ei tietenkään ollut tänään päästänyt, mutta lopputulokseen olin tyytyväinen.